Viime syksynä myimme meitä pitkään palvelleen kotimme perheelle, joka näki tässä asunnossa ne hyvät puolet, joihin itsekin aikoinaan ihastuimme: valoisa ja tilava huoneisto isommallekin perheelle, suojainen pihapiiri pienemmille lapsille, urheilupuisto sekä koirien ulkoiluttamiseen sopiva puisto ihan vieressä, kaikki peruspalvelut lyhyen kävelymatkan päässä sekä hyvät kulkuyhteydet julkisella liikenteellä joka puolelle pääkaupunkiseutua. Vaikka kyseessä oli kerrostalohuoneisto, sijainti ylimmässä kerroksessa talon päädyssä toi rauhaa naapureilta ja liikenteeltä, sekä ennen kaikkea luonnonvaloa kolmeen ilmansuuntaan avautuvista ikkunoista.
Eteiseen ei oltu hukattu ylimääräisiä neliöitä. Aluksi pidin tätä erinomaisena asiana, mutta silloin, kun kutsuimme kotiimme vieraita, oli hiukan ärsyttävää, kun oven avaamisen jälkeen piti peruuttaa pois tieltä, että vieraat pääsivät sisään. Peili, kapea konsolipöytä ja sen alle mahtuva jakkara olivat eteisen tärkeimmät huonekalut. Eikä sinne muuta olisi mahtunutkaan.
Olohuone oli avara ja sijaitsi huoneiston keskiössä. Se yhdistyi ilman ovia kirjastohuoneeseen ja keittiössä sijaitsevaan ruokailutilaan. Suuret ikkunat olivat etelään päin, avonaiselle parvekkeelle. Tässä huoneessa Reijo ja minä lausuimme aikoinaan vihkivalamme ja vietimme häitä läheistemme kanssa. Oi niitä aikoja!
Kutsuimme huonetta kirjastohuoneeksi, koska suurin osa kirjoistamme oli sijoitettuna sinne. Aluksi tulimme toimeen yhdellä suurella valkoisella kirjahyllyllä, mutta melko pian täydensimme huoneen kalustusta vielä toisella, Muuramen hyllykokonaisuudella. Täällä ovat yövieraamme nukkuneet vuodesohvassa, jonka kierrätimme juuri ennen muuttoa.
Keittiön remontoimme kokonaan kattoa lukuunottamatta vuonna 2009. Suunnittelin sen itse tarpeisiimme sopivaksi. Sain remontin yhteydessä pitkään haaveilemani mustan kivitason, joka käytössä osoittautui hyväksi valinnaksi. Olohuoneeseen päin olevaa aukkoa suurennettiin hiukan, jotta ruokapöydän voi toisin päin käännettynä jatkaa kahdentoista hengen pöydäksi.
Niin sanottu master bedroom oli tilava. Sen yhteydessä oli pieni ikkunallinen vaatehuone. Makuuhuoneen pienempi ikkuna oli länteen puistoon päin, ja suurempi pohjoiseen pihalle päin. Parivuoteen ja yöpöytien lisäksi huoneessa oli Muuramen kampauspöytä laatikostoineen ja matala Muuramen kirjahylly.
Reijo sai oman huoneen, kun vanhempi tyttäreni muutti pois kotoa. Kaikki CD-levyt, kitarat, vahvistimet ja tietokone oheistarvikkeineen sijoitettiin huoneeseen. Täällä Reijolla oli oma man cave.
Nuoremman tyttäreni muutettua omilleen sain tämän huoneen käyttööni. Se oli aluksi kodinhoitohuoneena, jossa kuivatettiin pyykkiä, silitettiin ja mankeloitiin. Kun Cocovisio alkoi toimia sisustussuunnitteluyrityksenä huoneesta tuli Cocovision toimisto. Paljon tänne ennättikin kertyä huonekaluja ja muuta materiaalia viiden vuoden aikana. Lähes kaikki huonekalut, lukuunottamatta suuren tulostimen alla sijainnutta laatikostoa, työtuolia ja valaisimia, myytiin kirpputorilla ennen muuttoa.
Alunperin erillisessä pienessä WC:ssä ei ollut kuin tasopeili, lavuaari, taso ja WC-istuin. Asensimme sinne heti sisäänmuuton jälkeen peilikaapin, yläsivukaapin, allaskaapin ja yläkaapin WC-istuimen yläpuolelle. Tilaa purkeille ja purnukoille todella tarvittiin, sillä tämä tila oli myös vanhemman tyttäreni ja minun meikkaushuone.
Koti oli jo elämäni toinen, jossa oli oma sauna. Se oli riittävän tilava kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle. Ylellisyyttä oli myös saunan ikkuna, josta ei kylläkään maisemia ihailtu, mutta tuuletus oli kätevää. Pesuhuone oli hyvin kompakti: yksi suihku, lavuaari, peilikaappi, likapyykkikaappi, WC-istuin ja tila pesukoneelle. Hyvin pärjättiin. Reijo ja nuorempi tyttäreni vuorottelivat täällä aamu- ja iltatoiminensa.
Parvekkeen kalustamiseen emme uhranneet vuosiin mitään. Lattia katettiin kovapuulaatoilla. Kaksi kovapuista tuolia ja pöytä sekä aurinkotuoli ja pieni sivupöytä riittivät hyvin kalusteiksi. Myös kukkalaatikko oli kovapuuta. Tuoleihin oli hankittu pehmusteetkin, mutta niitä käytettiin harvoin. Ei siksi, etteikö parvekkeella olisi viihtynyt, vaan siksi, että kesät olivat viimeisinä vuosina olleet viileitä ja sateisia. Hellepäivinä parvekkeella oli päivällä liiankin kuuma, mutta muistan hyvin ne muutamat samettiset hellepäivien jälkeiset illat, jolloin istuimme parvekkeella Reijon kanssa kahden ja paransimme maailmaa. Kirkkaanpunaiset pelargoniat olivat takuuvarmat menestyjät aurinkoisella parvekkeella.
Valoisa ja uusperheellekin riittävän tilava perheasunto pienkerrostalossa on ollut elämäni pitkäaikaisin koti – toistaiseksi. Muuttopäätös syntyi, kun portaiden kiipeäminen hissittömässä talossa alkoi olla minulle vaivalloista, ja lasten kasvettua aikuisiksi monien vähälle käytölle jääneiden huoneiden siivoaminen alkoi kestää liian monta tuntia. Autotallia emme asuntokaupan yhteydessä myyneet. Varsinkin nyt, kun on ollut kunnon pakkaskelejä, on ollut mukavaa, että automme on saanut majailla lämpimässä tallissa. Meidän nykyisestä kodistahan ei autotalliin ole kuin 300 metrin matka.
Marja