Kun on nähnyt Alvar Aallon kotitalon (blogi Alvar Aallon kotona), Villa Mairean (blogi Alvar Aallon jalanjaljilla: Villa Mairea) ja Alvar Aalto -museon, olisi ollut häpeällistä jättää käymättä Alvar Aallon ateljeessa, se kun sijaitsee melkein kotikulmilla. Elokuun viimeisenä torstaina oli tiedossa lähes yksityinen opastettu kierros, sillä sille oli ilmoittautunut vain yksi pariskunta Kaliforniasta. Lopullinen lukumäärä hiukan kasvoi satunnaisista kävijöistä, joihin itsekin kuuluin, mutta ei meitä sittenkään ollut kierroksella viittä henkilöä enempää.
Arkkitehtoninen rakennus
Kotitalonsa yhteydessä sijainneen studion käytyä ahtaaksi kasvavalle arkkitehtijoukolle, Alvar Aalto suunnitteli ja rakennutti kävelymatkan päähän kotitalostaan erillisen ateljeerakennuksen arkkitehtitoimistonsa uusiksi työtiloiksi vuosina 1955-1956. “Rakennustaidetta ei voi syntyä konttorimaisessa toimistossa. Oli siis välttämätöntä rakentaa erikoinen atelieeritalo”, on Alvar Aalto sanonut. Ja arkkitehtonisesti erikoinen talosta tulikin. Siinä on monimuotoisuutta, valkoisuutta ja taidokasta luonnonvalon käsittelyä, jotka ainakin minun silmääni hivelevät.
Rakennuksen pienoismalli
Talon sisääntulosivu
Ateljee kuvattuna pihalta käsin.
En edes tarkistanut osoitetta, kun lähdin vierailemaan Alvar Aalto ateljeessa, sillä uskoin tunnistavani sen ulkonäöltä. Samankaltainen valkoiseksi slammattu tiilimuuri kuin Aallon kotitalossakin suojaa rakennusta kadulle päin. Muuri ulottuu pitkälle, sillä se peittää alleen myös jalkakäytävän. Ikkunoita ei kadulle päin näy. Suljetun katunäkymän sivulta paljastuu sisäänkäynti, ja kun kiertää rakennusta pidemmälle, avautuu kaunis kaareva ateljeeosa, jonka edustalla piha on pengerretty luonnonkivin amfiteatterimaiseksi muodostelmaksi.
Sisääntulo ja keittiösiipi
Opastettu kierroksemme alkaa alakerrasta, jossa on pieni eteinen lipunmyyntitoimistoineen ja museomyymälöineen. S:n muotoinen käytävä johtaa myymälän takaa keittiöön ja ryhmäruokailutilaan. Alunperin lounasta on nautittu nykyään myymälänä toimivassa tilassa, mutta sen käytyä ahtaaksi rakennusta laajennettiin vuonna 1963. Laajennusosaan sijoitettiin ruokailuhuone, jonka sisustus muodostuu Aallon suunnittelemista pöydistä, tuoleista ja valaisimista. Aalto oli Italia-fani, joten hän halusi tilaan myös palan Italiaa, ja niinpä ikkunoihin ripustettiin punavalkoruudulliset verhot. Ryhmäruokailutilaa oli tapana kutsua nimellä “taverna”.
Ruokailuhuone eli “taverna”.
Pienehköistä ikkunoista tulee tilaan luonnonvaloa, ja sekä riippuvalaisimet että katossa olevat muut valaisimet on varustettu häikäisysuojilla. Jännä ratkaisu tuo kattoon pingoitettu kangas, jota purjeeksikin on kutsuttu. Aalto itse nautti tunnin pituisella lounastauolla ateriansa salin perällä, sillä sieltä saattoi parhaiten tarkkailla muita ruokailijoita. Lounaan aikana oli kielletty puhumasta töihin liittyvistä asioista, ja tätä kieltoa Alvar Aalto valvoi hyvin tarkasti. Hmm… mistähän siellä sitten on mahdettu keskustella?
Keittiön kaapeissa on liukuovet, jotka avautuvat sekä keittiön että ruokailutilan puolelle. Käytännöllinen ratkaisu, joka on toteutettu jo Aaltojen Munkkiniemen kotitalossa.
Arkkitehtitoimisto
Terrakotan värisillä laatoilla päällystetyt kapeat portaat johtavat yläkertaan, jossa vasemmalla kädellä sijaitsee suuri arkkitehtitoimiston piirustushuone. Tila edustaa sen ajan maisemakonttori-ajattelua. Parhaimmillaan täällä on työskennellyt 20-35 arkkitehtia samanaikaisesti. Arkkitehtitoimisto toimi näissä tiloissa Alvar Aallon johdolla aina hänen kuolemaansa asti vuoteen 1976. Sen jälkeen toiminta jatkui Elissa Aallon johdolla vuoteen 1994 asti, minkä jälkeen rakennusta ylläpitää Alvar Aalto -säätiö. Talon tiloja käytetään yhä suojelu- ja tutkimustyöhön sen ohella, että yleisö pääsee tutustumaan tähän kauniiseen rakennukseen opastetuilla kierroksilla.
Luonnonvaloa tulvii pitkulaiseen tilaan molemmilta sivuilta. Piirustussalissa on työpöytiä, työvälineitä ja pienoismalleja Alvar Aallon kuuluisimmista töistä, kuten esimerkiksi Bremenin esikaupunkialueelle vuosina 1958-1962 rakennettu 22-kerroksinen asuinkerrostalo, Helsingissä sijaitseva Finlandia-talo ja Aalto-keskus, joka koostuu kuudesta rakennuksesta Seinäjoen keskustassa. Pienoismalleissa näkyy selvästi Aallon mieltymys viuhkamaisiin ja aaltomaisiin muotoihin.
Neuvotteluhuone
Suoraan portaikon päässä on pieni neuvottelutila, jossa on arkistointitilaa myös tuhansille töille. Luonnonvalon suodattuminen tilaan on toteutettu nerokkaasti: ikkunaseinä kallistuu alhaalta ulospäin, ja katon rajassa vaakatasossa olevat ikkunat päästävät valon säteet epäsuorasti tilaan pyyhkien ikkunaseinäpintaa.
Ateljee
Portaikosta oikealle kädelle avautuu korkea, valoisa tila, varsinainen ateljee. Sen monilla ikkunoilla varustettu pihanpuoleinen seinä kaareutuu sulkien pihan syleilyynsä. Sanotaan, että Alvar Aalto itse työskenteli Tiilimäellä ollessaan mieluiten vain tässä tilassa, sillä piirustustöitä hän saattoi tehdä myös kotinsa yhteydessä olevassa toimistossa. Suunnittelutöiden ohella ateljeessa järjestettiin asiakastapaamisia ja presentaatioita. Nykyään ateljeehuone on etupäässä näyttelytila.
Ateljeessa on useita Aallon suunnittelemia huonekaluja, valaisimia ja niiden prototyyppejä. Osa on sellaisia, joita edelleen valmistetaan ja joita voi ostaa Artekin myymälästä, mutta osa, lähinnä erikoisimmat väriversiot, ovat uniikkeja kappaleita tässä tilassa.
Ateljeetilan peräosassa olevat leveät ja matalat portaat ovat kaunis yksityiskohta. Portaikon sivussa on erikoisen muotoinen pylväs, jonka pinnan rosoisuus korostuu hienosti kolmiomaisesta pienestä kattoikkunasta tulevasta valosta. Kattoikkunaa oli tapana kutsua “Jumalan silmäksi”. Portaiden yläpäässä olevalta tasanteelta johtavat kapeat valkoiseksi maalatut puutikkaat parvelle, jossa Aallon sanotaan joskus tarkkailleen alhaalla pöydällä olevia pienoismalleja saadakseen niihin vähän erilaista näkökulmaa. Ateljeen perällä on puinen pienoismalli Essenin oopperatalosta. Sen suunnittelu alkoi jo vuonna 1959, mutta se rakennettiin vasta Alvar Aallon kuoleman jälkeen vuonna 1988.
Ylhäällä “Jumalan silmä”. Katosta riippuu erilaisia Aallon suunnittelemia valaisimia.
Essenin oopperatalon pienoismalli ja Enkelinsiipi-valaisin, jossa harvinainen vihreä varjostinosa.
Ateljeetilaan tulee paljon luonnonvaloa kaarevan seinän nauhamaisesta ikkunarivistöstä. Kyllä tällaisessa tilassa on luovuus päässyt oikeuksiinsa. Alvar Aalto onkin sanonut, että “Muoto on mysteeri, joka väistää määritelmiä, mutta antaa ihmiselle hyvän olon”.
Luonnonvalon mestarillinen käyttö
Alvar Aallon arkkitehtuurin tunnistaa vaihtelevista pohjan muodoista, erilaisten materiaalien käytöstä ja maiseman ottamisesta osaksi rakennusta. Mutta ennen kaikkea hän oli mestari luonnonvalon hyödyntämisessä. Ikkunoiden ilmansuunnat on tarkoin harkittu, ja ikkunoissa on käytetty erilaisia ratkaisuja, joilla saadaan aikaan valon tulo halutuista kulmista. Hyviä esimerkkejä ovat “Jumalan silmä”, neuvottelutilan vinon seinän yäosassa olevat kattoikkunat sekä myymälän vinoon asetetut pienet yläikkunat.
Myymälän ikkunat on suunnattu sinne, mistä tulee eniten valoa.
Tämän vuoden museokäynnit ovat kasvattaneet paljon tuntemustani Alvar Aallosta ja sitä myötä minusta on tullut myös hänen töidensä ihailija. Ehkä en kuitenkaan vielä innostu Aallon suunnittelemista huonekaluista yhtä paljon kuin rakennusarkkitehtuurista. Ajatelkaapa, miten hienon Guggenheim-ehdotuksen Alvar Aalto olisikaan voinut muutama vuosi sitten tehdä, jos olisi silloin vielä ollut elossa! Luulenpa, että siinä olisivat kaikenlaiset “pöytäliina”-mallit kalvenneet ja jääneet toiseksi. Vaikka Alvar Aalto ateljee ei olekaan suuri ja näyttävä rakennus, sen suunnittelussa käytännöllisyys ja taiteellisuus yhdistyvät hienolla tavalla.
Marja