Perheeni muutti Etelä-Haagaan syksyllä 1962. Lapsuuden leikit vaihtuivat teini-iän harrastuksiin. Aloin kirjoittaa päiväkirjaa englanniksi, piirsin kaupungin asemakaavan ja pohjapiirustuksia. Aloin myös ottaa pianonsoittotunteja, sillä meille hankittiin muuton yhteydessä piano. Jatkoin klassisen baletin harrastusta vielä muutaman vuoden ajan. Vietin paljon aikaa huoneessani kuunnellen radiosta musiikkiohjelmia “Pop-sävel” ja “Kahdeksan kärjessä”. Talvisin kävin edelleen perheen kanssa viikonloppuisin hiihtämässä ja kesät vietin mökillä marjastaen ja uiden.
Riistavuorenkujalla Helsingin Haagassa
Vanhempieni makuuhuoneen tehosteseinä oli tummanvihreätä tapettia.
Merkittävintä muutossa uuteen kotiin oli, että sain oman huoneen. Äitini tilasi silloin kotiimme sisustusarkkitehdin laatiman sisustussuunnitelman, ja ainakin minun huoneeni sisustus toteutettiin tuon suunnitelman mukaisesti. Muistan huonekortin tiikkiset kirjoituspöydän ja laverisängyn. Muistan myös vihreän patjakankaan, joka teki vuoteesta siistin sohvamaisen istuinpaikan, kun vuodevaatteet kasattiin päiväksi tiikkiseen vuodevaatelaatikkoon sängyn alle. Valkoinen kirjahylly hankittiin huonekaluliike Nupposelta. Sain myös jokaisen teinitytön unelman, piianpeilin, jonka laatikossa säilytin kampaa, huulirasvapuikkoa ja roll-on deodoranttia. Meikkejä en vielä osannut käyttää.
Kuva on otettu vuonna 1974. Istun huoneessani sängyn päällä. Punainen raanu suojaa tapettia, jos sängyllä istuja sattuisi nojaamaan seinää vasten.
Teak, palisanteri ja mahonki nousivat koivun rinnalle suosituiksi kalusteiden materiaaleiksi. Olohuoneen vanha sohva verhoiltiin leijonankeltaisella plyyshillä. Uusi sohvakalusto oli tummansininen. Uuden sohvan molemmin puolin sijoitettiin chippendale-tyyliset lamppupöydät. Pöytävalaisimissa oli roosanväriset varjostimet.
4h + k + halli, 90 m2. Näkymä eteishallista olohuoneeseen päin.
Pyykkihuoltoa helpottamaan hankittiin automaattinen pesukone ja keittiön varustukseen kuului pakastelokerolla varustettu jääkaappi. Minä sain oman levysoittimen vuonna 1962 ja magnetofonin neljä vuotta myöhemmin. Vuonna 1974 meille tuli väritelevisio.
Itsenäistyminen ja muutto Espooseen
Kun kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 1969, edullista valtion takaamaa opintolainaa saivat kaikki, jotka sitä halusivat. Sain opiskella täydellä ylöspidolla kotoa käsin ja vanhempani maksoivat kaikki opiskelukulunikin. Niinpä säästin nostamani opintolainarahat ensimmäistä omaa asuntoani varten.
Valmistuin Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1974. Sen jälkeen opiskelin stipendillä venäjän kieltä vielä puoli vuotta Leningradin yliopistossa asuen asuntolassa, missä huoneen kanssani jakoivat kaksi neuvostoliittolaista ja kaksi suomalaista tyttöä. Vuoden 1976 alussa palasin Suomeen, sain ensimmäisen vakituisen työpaikan, menin kihloihin, ja ostin ensimmäisen oman asuntoni.
Joupinkujalla Espoon Tuomarilassa
Edullinen aravarahalla lainoitettu kerrostaloasunto Espoon Tuomarilaan valmistui marraskuussa 1976. Ensimmäisen kerroksen yksiöni oli 33,5 m2:n suuruinen. Huoneen lisäksi siinä oli pieni keittiö ja tilava kylpyhuone. Aikakaudelle tyypillisesti keittiön kaappien ovet olivat keltaiset ja ikkunanpuitteet tummanruskeat. Kylpyhuoneen seinät olivat sinapinkeltaista muovitapettia.
Sisustamiseen ei ollut varaa, joten sain mukaani oman huoneeni kaikki huonekalut ja lisäksi vanhan sohvan ja nojatuolin sekä palisanterikantisen sohvapöydän. Isäni osti minulle ruskeaksi maalatun kapiokirstun ja ruskea-kelta-valkoraidallisen rahkamaton. Pörröistä, pitkänukkaista räsymattoa kutsuttiin rahkamatoksi. Kummitädiltäni sain valkoisen paimentolaismaton sängyn viereen. Se muistutti enemmän lampaantaljaa kuin nykyaikaista paimentolaismattoa. Muutaman ruskea-valkoraidallisen muovimaton ostin itse eteiseen ja keittiöön. Pieni yksiö ei tuntunut lainkaan ahtaalta, kun tavaraa ei ollut paljon.
Tarjoiluista päätellen tupaantuliaiset alkamassa. Kuvassa näkyy omasta huoneestani mukanani tuoma tiikkinen kirjoituspöytä, vieressä vanhemmiltani saatu mustavalkoinen televisio. Joulukuusi on pieni niinkuin asuntokin. Oikeassa reunassa näkyy kaistale Nokian henkilökuntamyymälästä hankittua paperikuituista pöytäliinaa, joka toimitti verhon virkaa kolmen ensimmäisen kuukauden ajan.
Ei ollut puhelinta, ei pesukonetta, puhumattakaan keittiön pienkoneista. Isäni kustansi keittiöön pakastelokerollisen jääkaapin. Palkastani suuri osa meni kodin perusastiaston, kulhojen, patojen ja kattiloiden hankintoihin. Ennätin asua tässä kodissa yksin vain puoli vuotta ennen naimisiin menoani. Kesän koittaessa tieni vei pois pääkaupunkiseudulta pienempiin ympyröihin, aluksi ympyräkaupungiksikin kutsuttuun Haminaan.
Kesät edelleen Oksjärvellä kesämökillä
Kesäasunto laajeni viereiselle tontille vuonna 1968. Silloin valmistui uusi hirsistä rakennettu rantasauna, jossa oli erilliset löylyhuone, pesuhuone ja pukuhuone sekä terassi. Uuden saunan valmistuttua vanhaa pikkusaunaa on käytetty leikkimökkinä ja varastona.
Uuden saunan pukuhuone oli tilava. Sinne mahtui makuulaveri, ja siellä oli myös keltaisista tiilistä muurattu takka.
Kesänviettopaikka Nastolan Oksjärvellä on säilynyt samana, mutta vuosien saatossa tontille on rakennettu uutta. Varsinainen koti vaihtui seuraavina vuosina omistusasunnoista vuokra-asumiseen joksikin aikaa. Siitä lisää “Elämäni kodit” -sarjan seuraavassa, kolmannessa osassa.
Teksti ja kuvat:
Marja Lähde, sisustussuunnittelija